maanantai 4. kesäkuuta 2012

keskiaikainen kidutushetki

syytetyn polttamiseen käytetty ''grilli''

häpeänaamio, jota on käytetty rangaistuksena naisille, jotka eivät ole alistuneet miestensä tahtoon, sekä niille, jotka loukkaisvat kirkon viranomaisia

häpeänaamioita

tulikuumat pihdit ja hohtimet. näitä käytettiin yleisimmin nenän, nännien, sormien, varpaiden ja peniksen irti repimiseen.

inkvisiittorin tuoli. kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

noidan pukki. paholaisen kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä ollut nainen laitettiin alasti istumaan noidan pukille. lisäksi naiselle laitettiin painot jalkoihin. pukki painui emättimeen repien elimen rikki.

malesialainen saapas. käytetty kuulusteluissa, tällä ollaan murskattu epäillyn jalkapöytä.

kerettiläisen haarukka. pienemmät piikit ovat olleet dekolteetä vasten ja isommat piikit leuan alla. näin ollaan saatu inhottava ja kiduttava tilanne kuulusteltavalle.
juudaksen tuoli. käytetty melkein samalla lailla kuin noidan pukkia. tätä on käytetty myös miehille niinsanottuna valveillapakottamiseen. epäily on tiputettu alasti kolmion päälle useaan otteeseen kunnes epäillyltä on lähtenyt taju. tämän jälkeen epäilty on herätetty takaisin tähän maailmaan ja jatkettu toimintaa. (anteeksi kuvan vinous, johtuu bloggerista, ei minusta)


pään puristin. kuulusteltavan pää on jätetty tuonne väliin ja jo muutaman ruuvikierroksen jälkeen on saavutettu täysi tunnustus.

roskakuskin tytär / kurki. tyyppi on jätetty tähän rautavehkeeseen kiinni epäinhimilliseen asentoon. jonkin ajan kuluttua uhri on alkanut kramppaamaan ja raajat ovat murtuneet kramppien voimasta.

rautarouva

syyllisten merkitsemiseen käytettyjä polttorautoja.

päärynä. tungettu uhrin kurkkuun, anusreikään tai emättimeen ja alettu ruuvaamaan päärynää isommaksi. näin ollaan saatu revittyä kyseinen elin.

siveysvyö. erään teorian mukaan naiset ovat käyttäneet siveysvyötä suojellakseen itseään raiskauksilta. vanhojen löydettyjen kuvien perusteella tätä on käytetty myös kiduttamiseen. yleisen tiedon mukaan miehet ovat laittaneet vaimoilleen siveysvyön, kun ovat lähteneet retkilleen, taatakseen naisensa siveyden.

rautainen suutukko ja huilu. suutukkoa on käytetty hiljentämään kidutettavien huudot.

valtaistuin. tälle ''tuolille'' on asetettu syyllinen roikkumaan jaloistaan, jolloin häntä on kidutettu mm, polttoraudoilla. (anteeksi kuvan kääntyminen, ei taaskaan johdu minusta)

venytyspenkki. ei varmaan tarvitse enempää kertoa.

vesikidutus. vesikidutusta on käytetty ympäri maailman, jotta kuulusteltava on tunnustanut tekonsa. eräs tapa, jolla tätä on käytetty on laittaa kuulusteltava jaloista ja käsistään kiinni selälleen ja hänelle on pakkojuotettu suuret määrät vettä. sen jälkeen vedestä turvonnutta mahaa on hakattu. lisäksi kidutettavalle on tungettu kurkkuun kuiva heinätuppo joka on tämän jälkeen turvotettu vedellä. sen jälkeen tuppo on revitty kovaa voimaa käyttäen kurkusta pois, jolloin heinät ovat repineet kurkun.

7 kommenttia:

  1. Varmaan helvettiin joutuvia Piru muun muassa noilla tavoin sitten aikansa kuluksi käsittelee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin mieki epäilen :) ei kyllä tuon reissun jälkeen hirveästi innosta helvettiin joutua

      Poista
  2. Varsinki tuo noitapukki oli jotain lähes yhtä kamalaa kuin elävältä nylkeminen rikkihappoisella haarukalla tms. Se jäi kauhistamaan mieltä ja mietityttämään. Vois kuvitella että semmosen käsittelyn jälkeen nainen , mikäli elossa oli, sen verran turmeloitunut ettöä halusi välittömästi tappaa itsensä. Mutta se noitapukin istuinosa oli aika tylppä, joten ei se kai kovin syvälle päässy, vaikka pani naisen varmasti melko lunastuskuntoon.

    VastaaPoista
  3. Katoin tarkemmin tuota noidanpukin kuvaa ja sitä naista joka piirroksessa istuu sen varassa. Ei ole kovin realistisen näköinen tilanne. Miten se voi olla ihan pokkana ja tylsistyneen näköinen vaikka kauhia puinen särmä tunkee emättimeen ja varmaan on puhkonut jo kohdun sekä jotain alavatsan suolia. Naisella kun on se lantion aukko isompi ku miehellä niin varmaan painuu kans tuo piikki syvemmälle. Kauankohan ne tuosa joutui olemaan? Kuoliko ne hiljaa verenhukkaan vai menettikö tajun kivun takia? En jos taju lähti? Retkahtiko nainen nurin tuoleineen vai pitivätkö punnukset hänet pystyssä. Jos tuosta selvisi hengissä niin halusiko kukaan kuitenkaan jatkaa elämänsä, pillu ja kenties peräsuoli silvottuna ja mahollisesti kohtu ja suolet ja jotkin jotkin isot alavartalon verisuonet katkenneena. Häirittee ku ei tiiä. Nyt tuo noidanpukki kummittelee yötä päivää mielessä.

    VastaaPoista
  4. mie kyllä luulen että tuossa tilanteessa toi nainen on menettäny tajuntansa ja vaikka ne ois saanu sen palaamaan takaisin niin menettänyt tajunnan uudestaan. ja veikkaan että verenhukkaan ovat kuolleet. ja jos elossa tuosta päässeet niin viimeistään bakteerit ja tulehdukset tappaneet uhrin. ja ainahan ne nuissa kuvissa ompii vain..:)

    VastaaPoista
  5. Mistä löysit näitä historiallisia kisutusmenetelmiä? Lisää näistä tietoa. T historiasta kiinnostunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat esillä Tallinnassa Vanhan Tallinnan päivillä joskus vuonna nakki. Oli joku kiertävä näyttely.:)
      -henna

      Poista